Nurmon kokoomuksen vieraana EEPEE:n kehitysjohtaja
7.11.2025

Saimme lokakuun lopussa vieraaksi Nurmon kokoomuksen hallituksen kokousta alustamaan EEPEE:n kehitysjohtaja Aleksander Mäki-Rahkon. Hänen johdollaan kävimme läpi EEPEEn toimialojen lukuja Etelä-Pohjanmaalla, Prisman historiaa sekä tämän hetkisen suurinvestoinnin Prisman laajennuksen etenemisestä. Ajatuksia vaihdettiin myös muista Seinäjoen kannalta ajankohtaisista kehitysalueista sekä millaisilla toimilla parhaiten tuetaan alueellista kehitystä sekä investointihalukkuutta eri toimialoilla. Kiitos Aleksille mielenkiintoisesta esittelystä sekä osallistumisesta kokouksemme alustukseen!
Tämän myötä hallitus pääsi sujuvasti jatkamaan hallituksen kokouksen aiheiden parissa. Kävimme läpi viiden teeman kautta alueellisia asioita ja edelleen muistaen myös aikaisemmin kysytyt asukaspalautteet: alueen yrityskehitys, palvelukehitys, asumiskehitys, katu- ja liikennekehitys ja puisto- ja luontokehitys. Totesimme myös seuraavamme jatkossa näiden teemojen kautta kehityssuuntia alueella sekä seuraamme tarvetta erillisen kannanoton tarpeelle tietyissä teemoissa.
Lisäksi suunnittelimme tulevia tapahtumia, joista Nurmon kokoomus järjestää vuosittain Joulupuuro -tilaisuutta. Joulupuuro -tilaisuus järjestetään tänä vuonna 13.12.2025 klo 14 alkaen Nurmon seurakuntatalolla. Nyt on hyvä hetki laittaa päivämäärä kalenteriin, tiedotamme tilaisuudesta lisää erikseen!