Seinäjoen Kokoomus esittää Jyrki Mäkystä kansanedustajaehdokkaaksi

9.8.2022

Seinäjoen Kokoomuksen hallitus on saanut suostumuksen yrittäjä, KTM Jyrki Mäkyseltä asettua ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Seinäjoen Kokoomus esittää Pohjanmaan kokoomukselle Mäkysen nimittämistä kansanedustajaehdokkaaksi.

Jyrki Mäkynen on 57-vuotias seinäjokelainen kokenut yrittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Mäkynen on toiminut neljä kautta kaupunginvaltuutettuna ja lukuisissa merkittävissä alueellisissa, maakunnallisissa ja valtakunnallisissa luottamustehtävissä. Koulutukseltaan Mäkynen on ekonomi.

Mäkynen on toiminut pitkään Suomen suurimman elinkeinoelämän järjestön, Suomen Yrittäjien keskeisissä luottamustehtävissä, mm. täydet kolme kautta järjestön puheenjohtajana ja kuusi vuotta eurooppalaisen yrittäjäjärjestön varapuheenjohtajana.

Jyrki Mäkysellä on vahva talousosaaminen, työ- ja elinkeinoelämän tuntemus sekä näkemys yhteiskunnan toiminnan kokonaisuudesta. Haastavat taloudelliset ajat suorastaan huutavat Mäkysen kaltaisten vaikuttajien mukaan saamista poliittiseen päätöksentekoon, toteaa Seinäjoen Kokoomuksen puheenjohtaja Keijo Tauriainen.

”Olen nöyrän kiitollinen, että Seinäjoen Kokoomus esittää minua ehdokkaaksi suuresti arvostamaani tehtävään. Palan innostuksesta päästä käymään keskusteluja isänmaa ja suomalaisten paremman tulevaisuuden rakentamiseksi tulevissa eduskuntavaaleissa”, kommentoi ehdolle asettamistaan Jyrki Mäkynen.

 

Lisätietoja

Jyrki Mäkynen, puh. 0400 364 791, jyrki.makynen@martela.com

Puheenjohtaja Keijo Tauriainen, puh. 040 830 4112, keijo.tauriainen@netikka.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠