Pohjanmaan Kokoomuksen syyspiirikokous 15.11, mm. piirihallituksen jäsenten valinta

19.11.2025

Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous pidettiin lauantaina 15.11. Lappajärvellä Kivitipussa. Kokoukseen poliittisen tilannekatsauksen toi europarlamentaarikko Mika Aaltola, jonka puheenvuoro piti sisällään laajan katsauksen ulko- ja turvallisuuspolitikasta.

Kokouksessa puheenvuorot pitivät myös varapuhemies, kansanedustaja Paula Risikko ja kansanedustaja Janne Jukkola. Puheenvuorot pitivät sisällään ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi huoltovarmuutta, maataloutta, valtion ja kuntien taloutta, sotea ja hallituksen saavutuksia.

Piirikokous päätti yksimielisesti, että puheenjohtajana jatkaa Jesse Luhtala Seinäjoelta sekä varapuheenjohtajiksi valittiin Ali Abdalla Kuortaneelta ja Sari Saarikoski Vaasasta. Piirin taloudenhoitajaksi valittiin Lasse Rajala Lapualta.

Piirihallitukseen tulivat valituiksi Kyllikki Anttila Seinäjoelta, Juha Dahlbo Vaasasta, Jukka Pekka Finnilä Alajärveltä, Juha Kallio Laihialta, Timo Laitila Kauhajoelta, Julia Lehtinen Kurikasta, Helinä Marjamaa Kokkolasta ja Lea Puotinen Kauhavalta. Piirihallituksen varajäseniksi valittiin Kati Haapaniemi Lapualta ja Jarmo Latvala Kurikasta.

Meiltä yhdistyksessä oli Kyllikkiä tukemassa jatkokaudelle Anu, Minna, Salla ja Tiia.