Valtuustoaloite: Lasten ja nuorten harrasteryhmien perustaminen

26.10.2021

Hektiseen, sosiaalisen median muokkaamaan nykyaikaan kuuluu oleellisesti kilpailu. Me kilpailemme materiasta, urheilupalkinnoista, työtehtävistä, sosiaalisesta asemasta ja ystävistäkin. Kilpailu alkaa jo pienenä lapsena ja jatkuu aina kuolemaan saakka. Lasten ja nuorten harrastaminen tuo niin fyysistä kuin henkistäkin pääomaa, joka voi parhaimmillaan kantaa läpi loppuelämän. Valitettavasti ne lapset, jotka eivät ole niitä lajissaan lahjakkaimpia ja kilpailuhenkisimpiä putoavat monesti pois eri harrastusryhmistä. Harrastusten korkeat kustannukset murskaavat lisäksi liian monen lapsen unelmat ja kadottavat elintärkeät ystäväverkot.

Seinäjoen kaupungin liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen väki on suunnittelemassa näille n. 10-15 –vuotiaille lapsille yhdessä Seinäjoen nuorisovaltuuston, PLU:n, seinäjokelaisten urheiluseurojen ja eri kulttuuritoimijoiden kesken maksuttomia ryhmiä, joissa saa harrastaa ilman suorituspaineita ja omaan tahtiin, uusien ystävien kera.

Ryhmien vetäjiksi koulutetaan n. 16-20 vuotiaita nuoria. Koulutuksen myötä nuoret saavat työkaluja lasten kohtaamiseen, ohjaamiseen ja ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Yhdellä ryhmällä voi olla useampiakin ohjaajia. Ohjaajien tukihenkilöt nimetään urheiluseuroista ja kulttuuritoimijoiden keskuudesta. 


Me allekirjoittaneet Seinäjoen kaupunginvaltuuston jäsenet esitämme, että Seinäjoen kaupungin liikuntapalvelu pilotoi harrasteryhmätoimintaa yhdessä urheiluseurojen ja kulttuuritoimijoiden kanssa sekä toimintaan varataan tarvittava 20 000 euron tuki. Lisäksi esitämme, että tulevaan kaupunkistrategiaan liitetään toimintamalli, jossa Seinäjoen kaupunki on eri toimijoidensa kanssa yhdessä ehkäisemässä lasten ja nuorten syrjäytymistä sekä tukemassa heidän hyvinvointiaan ohjattujen harrasteryhmien turvin.

Aloitteen tekijä: Marko Hakala